sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Vallattomasti kokeessa

Eilen käytiin lähes tulkoon takkiauki kokeessa :-). Ennen koetta otin viikolla  kolme kertaa luoksetulon pysäytyksen ja Nessa pysähtyikin tosi hyvin, kun hailautti kättä alakautta. Muutama tunnarikin otettiin ja muutama ruutu.

Koe oli maneesissa ja se hevosenhaju taisi nostattaa Nessaa entisestään. Paikallamakuussa se oli nuuskinut maata niin, että parta oli ihan siinä hienossa hiekassa. Paikallamakuusta kuitenkin 9p. Seuraamisessa alkupätkällä hieman ääneteli, loppupätkä ok, siitä 8,5p. Liikkestä istuminen ok, 9p. Luoksetulossa se lähti tulemaan niin lujaa, että jo tiesin, että ei tule pysähtymään, maahan sen sain kuintenkin rääkästyä, mutta siitä se lähti vasta toisella käskyllä, joten siitä puhdas 0p. Melkein olisi kyllä pitänyt lennossa vaihtaa se seisomiskäskykin sanalliseen, voisi ehkä toimia paremmin, kun koira käy kierroksilla. Nessa lähti tulemaan, että tättädää täältä tullaan :D. Ruudussa Nessa asetti itsensä ensin liian lähelle etureunaa, toisella ruutukäskyllä hakeutui keskemmälle ja käskystä oikeen lysähti maahan. Seuraamaan kutsu oli sitten taas vauhdikas, juoksi mukamas vahingossa vielä mun ohikin, ennekun otti oikean paikan, ruudusta kuitenkin 8,5p. Estenouto meni vauhdikkaasti, saattoi olla vähän vinossa luovutuksessa ja suu vähän kävi, mutta saatiin silti 9p. Metallinouto kävi yhtä vauhdikkaasti, se jopa toi sen laukaten. Luovutti vähän  kaukana, 9p. Tunnarissa Nessa meni tohinalla kapuloille, tohinalla etsi niitä ja tohinalla toi sen. Kapula vaan oli väärä, oikean viereinen, 0p. Kuvitteli varmaan tuovansa kuitenkin oikean. Kaukokäskyt, hauskaa se oli tässä vaiheessa pitänyt koko kokeen, no alkoi istu, seiso, maahan, mitkä menikin hienosti. Sitten taas seiso ja mitä tekee Nessa, se hyppää metrin eteenpäin ja pylly pystyssä haukahteli mulle, joo´o. Tuomaria huvitti koiran toilailut ja armollisesti antoi kokonaisvaikutuksesta 8p, hauska koira, pitäisi laittaa vähän pakettiin, niinkö? :D.

Se oli sitten kuudes nollatulos voittajaluokasta, sen verran kuitenkin jää aina hampaakoloon, että kun saisi ne kaikki liikkeet onnistumaan kokeessakin, Nessa kuitenkin ne osaa.