lauantai 28. kesäkuuta 2014

Nessalle HK2 :-)

Vähän ekstemporee ilmoitin viikolla Nessan Rauman yöhakukokeeseen. Koe alkoi klo:20:00 ja kakkoset (4kpl) lähti ensin maastoon ja ykköset (6kpl) jäivät tekemään tottiksia. Me arvottiin itsellemme neljäs suoritusvuoro.

Maasto oli tosi avoin, siellä siis näki ainakin ensimmäisen 100m koko ajan missä koira menee. Toisaalta tosi kiva maasto, mutta siellä myös ihan rehellisesti näkee kuinka koira työskentelee ja missä se menee. Useinhan hakumaastosta pistosta ei näe kuin lähdön ja paluun, ainakin niissä maastoissa missä me normaalisti treenataan :-).

Ensimmäinen ukko löytyi jo heti oikeasta etukulmasta, ilmaisu oli erittäin hyvä. Toinen lähetys sitten vasempaan etukulmaan mistä se eteni sitten jo varmaan 80m mistä se noisti toisen maalimiehen. Tuosta ilmaisusta saatiin muistaakseni hyvä, Nessa kun näkee minut kokoajan kun tulen, niin väliin pitää aina vilkasta ja jatkaa sitten, pysyy siis paikoillaan ja pää kääntyy.

Mutta sitten minä jäin taas vähän kuin jumiin ja en edennyt juuri olleenkaan, koska Nessa kävi ainakin kaksi, ellei kolme, kertaa tarkistamassa sen oikean etukulman ja koska se teki niitä laatikoita väärin päin, niin lähettelin sitä monta kertaa ja korjain pistoja. Sitten kun vähän  tajusin jo liikkua inansa eteenpäin (olin sentään kuitenkin jo melkein 100m kohdalla) niin nousi kolmas maalimies oikealta noin 150m kohdalta. Nessa aloitti ilmaisun ja sitten tuli hiljaista ja hetki siinä odotettiin ja sitten taas jatkoi ja jatkoi loppuun asti. En tiedä minkä riemurallin siellä sitten teki, mutta tuosta ilmaisusta taidettiin saada alatyydyttävä tai puutteellinen.
Työskentelystä saatiin hyvä (Nessahan työskenteli, vaikka minä en ihan työskennellytkään :-P) ja pisteitä saatiin kokonaisuudessa 156p :-). Seuraavaksi pitää oikeasti ruveta kouluttamaan ohjaajaa, voi kuinka vaikeata se voikaan olla..

Heti kun kerittiin kentälle, niin meidän tottisvuoro alkoikin. Nessa oli ensin paikalla makuussa ja ilmeisesti vähän kiihtyi suorittavan parin nopeista noudoista, koska haukahti siellä 2 kertaa. Eipä ole tuommoistakaan ennen ilmennyt. Minä kun vähän ajattelin, että se hakuosuus olisi vähän tuntunut jossain, mutta ei tuntunut kovinkaan suoritukseen vaikuttavan. Nessa vingahti kun lähdettiin seuraamaan, saattoi myös vingahtaa kun pysähdyksen jälkeen. Muuten seuraaminen oli ok. Liikkeestä istumisen Nessa meni taas maahan, maahan ja luoksetulo ok ja seisominen ok. Tasamaanouto ok, vähän puree, hyppynoudon luovutti jostain syystä tosi vinossa, en ymmärrä miksi, A-este ok, vähän puree, eteenmeno hieno (omasta mielestäni :-)), se meni heti maahan, Nessa kun aina ennen on mennyt vähän viiveellä, siis ottaa käskyn jälkeen vaikka 4 askelta ja vasta sitten.

Tuomarin arvostelu oli, vähän ääntelee, istumista ei nähdä, luovutti vinossa hyppynoudon ja haukkuu paikallamakuussa, 83p :-)

Oli miten oli, tuossa tilassa kyllä siitä tykkään, suorittaa halukkaasti ja nopeasti, tuo hienoinen ääntelykin pitää kyllä saada karsittua pois (pitää ottaa vähän tottista jatkossa ennen omaa vuoroa).

Jos hakumaasto oli tosi avointa, niin esineruudussa ei sitten kyllä nähnyt yhtään mitään ja rupesi oleman jo vähän hämärää, kello taisi olla jo yli puolenyön. Esineruudun etualalla oli ehkä noin 15m semmoista selkeämpää ja sitten loppu oli tosi tiheää metsää. Ensimmäisellä lähetyksellä liikkui tuon selkeän alueen suuntaisesti, toisella meni reunarajaa pitkin vasempaan takakulmaan ja nosti sieltä esineen ja kokeilin, josko oikeassakin olisi ja lähetin se sinne ja sieltähän sitten nousi se toinenkin, jipii ensimmäinen koe, missä on noussut muuta kuin yksi :-) pisteitä saatiin 28p.

Pisteitä saatiin siis kasaa 267p, 2-tulos ja koulutustunnus HK2 :-D
CIB CIE NORD&BALT MVA SE sel-13BALTV-13 TLNV-13 LTV.14 BH JK2 HK2 TK2 Elouche del Pata Viento
Kilpailukirjat saatiin yhden jäljeen ja kotona taisin olla vähän ennen kolmea, kotimatkalla tuli pongattua kahdessa eri kohdassa peura ja moottoritiellä vähän ennen kotiramppia hirvi, mistähän sekin oli sinne eksynyt.

Tänään Nessis pääsikin sitten totteutamaan sitä mistä eniten tykkää, eli uimaan :-D

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

FH-leiri ja tottiskarsinta



Taas täytyy pikkuhiljaa kiriä blogi ajan tasalle. Jos toukokuussa oli lähes joka päivä treenejä tms, niin kesäkuun ensimmäinen viikko jo vähän himmailtiin ja seuraava viikko sitten meni sitten illat töissä. Ennen lomaa on aina kiire, ihan joka vuosi sama juttu. Tänä vuonna piti vielä tuurailla lomalla olevaa työkaveria, joten ei meinannut vuorokaudessa tunnit riittää.


FH-semma


Huhtikuussa käytiin Vaasassa KV näyttelyssä. Maret Kärdi teki Nessasta ROPin. Ryhmiä odotellessa käytiin Jannan kanssa polkasemassa Nessalle ja Mayalle peltojäljet.
Kuvat: Johanna Thölix



Näyttelyn jälkeen käytiin jäljet ajamassa, tehtiin molemmille laatikko.



Se oli Nessan ensimmäinen vieras peltojälki ja ei sillä tuntunut olevan mitään merkitystä, niin kuin olettaa saattaa. Suorat meni ihan ok, mutta kulmat menivät vähän plörinäksi, tai oikeastaan ensimmäinen kulma. Jäljellä oli pitkillä sivuilla kova sivutuuli ja johtuko sitten siitä, että hukattiin se eka kulma. Päästiin jälkeen kuitenkin vielä jälkeen kiinni ja jäljestettiin vikasuora taas ihan ok.

Janna kertoi toukokuun lopussa olevasta FH-seminaarista.

Pitkään arvoin Briard-leirin ja Vaasa FH-leirin välillä. Molemmat oli samaan aikaan ja päädyin lähtemään Vaasaan. Peltojäljelle minä tarvitsen enemmän apuja/oppeja, koska laji on uusi. Toukokuun viimeisenä viikkona helatorstaina suunnattiin siis Vaasaan FH-leirille. Me oltiin Nessan kanssa Martti Piipposen ryhmässä Jannan&Mayan ja Macken&Alisonin kanssa ja voi kuinka koukuttavaa se peltojäljestyskin on :-). Briardit oli siis hyvin edustettuina :-). Leirillä me keskityttiin lähinnä kulmiin.

Ensimmäisenä päivänä tehtiin peruslaatikko kolmella esineellä, esineet olivat pitkillä sivuilla, ensimmäinen noin 15m ennen kulmaa, toinen noin 15m toisen kulman jälkeen ja jäljen lopussa. Jälki meni hyvin ja ne kulmatkin ja saatiin vähän kehujakin kouluttajalta :-)

Toisena päivänä tehtiin sitten niitä kulmia.


kuva: Johanna Thölix
kuva: Johanna Thölix

Hyvin meni tuokin jälki. Hauska huomata kun koira on kiinni jäljessä, niin sitä ei haittaa vaikka joku seisoo jäljen päällä ja jäljestää vaan kenkien yli. Sama asia on ainakin tuoreiden harhojen kanssa.

Kolmantena päivänä ensimmäinen jälki tehtiin kulmia ja toinen oli tarkoitus keskittyä esineisiin.

Lyhyet viivat ruokaa, pitkä esine. Kulma jäljellä 1 esine, esine jäljellä 8 esinettä.
kuva: Johanna Thölix

kuva: Johanna Thölix

Kulmajälki meni hyvin. Muistiin myös, että traktorinuria ja heinänpituusvaihteluita ei pidä pelätä.

Mutta sitten tuo esinejälki. Vähän ennen, kun se käytiin ajamassa, tuli kaatosade. Itse jäljestys meni hyvin, mutta niitä esineitä Nessa ei olisi halunnut ilmaista menemällä maahan...enää ei satanut mutta esineet oli litimärkiä ja heinä oli märkää. Tilanne oli ehkä vähän samalainen kuin meidän ykkösen jälkikokeessa, jäljestettiin kaatosateessa ja Nessa ilmaisi kyllä esineet, mutta tyytyi vaan pysähtymään ja tökkäsi nenällään. Normaalisti aina käyttää sen suussa ja menee maahan. (tuo suuhun ottaminen onkin ollut vähän ongelma pellolla/nurtsilla, mutta on aika hyvin saatu karsittua sitä pois, puinen on vaikein). Jokainen esine kuitenkin vähän avitettuna ilmaistiin.

Neljäntenä päivänä keskityttiin kulmiin.


Alku lähti hyvin ja sitten ensimmäisen kulman ja sitä seuraana suoran jälkeen tapahtui jotain ja yhtäkkiä huomasin, että nyt on liikaa syötävää ja olin ilmeisesti polkenut tuon loppusuoran "jouluaaton" niin lähelle, ellen jopa päälle, että toisen suoran jälkeen lipsahdettiin sinne. ohjattiin Nessa pois paluujäljeltä ja jatkamaan oikeaa jälkeä. Loput kulmat meni hyvin ja siirrettiin esine ennen sotkettua aluetta ja kuivalla ilmalla taas pystyi Nessakin ilmaisemaan menemällä maahan.
Otettiin sitten vielä erikseen esineilmaisuja lyhyellä nurmikolla. Treeni oli hyvä ja olenkin aina miettinyt, että mitenkä niitä voisi erikseen treenata :-)

Ihan huippua oli koko 4pv, super kiitos Janna ja Macken. Nessakin oli varmaan mielestään paratiisissa, järvi pihassa :-D



Sain sen monta kertaa käskemällä pois sieltä, mutta sitten vain yhden kerran jouduttiin hakemaan se veneellä pois :-P. Uimahullu mikä uimahullu. Ei sitä hulluutta oikeasti ymmärrä, jos ei ole itsellä uimahullua koiraa, en oo minäkään ennen ymmärtänyt.

Meillä kun ei ole peltoja käytettävissä, niin on tehty jälkiä sitten nurmikolle. Tarkkuutta, kulmia ja esineitä pystyy ainakin treenamaan. Kestävyyttäkin kyllä pitäisi päästä väliin treenaamaan.

Tottiskarsinta


8.6 oli Hämeenkyrössä JK3 tottiskarsinta, 32 oli ilmoittautunut, 22 oli saapunut paikalle ja 10 pääsi maastoon. Me karsiuduttiin pois. Nessa oli sanotaanko nyt aika turhan kierroksilla, ei ole nyt kovinkaan paljon väännetty tottista ja kun sukat pyörii jaloissa, niin Nessa se sitten haukahteli kesken seuraamiseen, juoksemisessa haukkui vähän enemmän ja hiljeni kyllä sitten vähän napakammasta seuraa-käskystä hitaaseen siirtyessä. Olisi pitänyt antaa sen purkaa ennen meidän tottisvuoroa, joka oli sitten ihan vihoviimeisenä, mutta ilma oli kuuma ja ajattelin, että jos se väsyy. Ei olisi pitänyt ajatella ja ottaa se autosta aiemmin.
Liikkeestä istumisen Nessa meni maahan, luoksetulot meni ihan ok, taisi maasta tulla vähän vinoon eteen. Tasamaanoudossa luovutti vähän vinossa, nouti vauhdikkaasti. Hyppynouto ok, luovutus saisi olla korrektimpi (suu vähän käy luovuttaessa) ja A-esteen palasi TAAS hyppyesteen kautta ja luovutti tosi vinossa. Eteenmeno ok, saisi mennä nopeammin maahan. 77p  Nessa taisi haukahtaa myös joko tasamaa noudossa sivulle siirtyessä tai sitten hyppynoudossa, en muista.  Maastoon olisi päässyt pisteillä 85p, tuloksista taisi olla muistaakseni 7kpl yli 94p. Jos Nessa ei olisi ollut tuossa tilassa ja liikevirheitä ei liiemmin tulisi, niin meidän tottis on varmaan siinä 80-89p tasolla, noutojen luovutuksessa ainakin on vähän sanomista (puree kapulaa). Mutta kun meillä tuntuu vähän joka kokeessa jotain tulevan. Ärsyttää vaan suunnattomasti, koska jälkikokeisiin ei vaan pääse.