maanantai 28. lokakuuta 2019

Nessa 10v ja Nitalle JK2

Nessa täytti 10v 8.10. On se vaan ihan käsittämätöntä, että vasta juuri lennettiin yhdessä Sveitsistä ja nyt siitä reissusta alkaa olla joulukuun alussa jo 10v ja minkälainen kultakimpale sieltä silloin tulikaan 💓.

Ei ollut koskaa tarkoitus ottaa kolmatta koiraa, olin nähnyt Nessan emän NE:ssä, kivannäköinen musta narttu leikki patukalla handlerinsa kanssa. Seuraavana vuonna Ziralla todettiin sydänvika (keuhkovaltimoahtauma) ja lääkäri sanoi, että kaikki fyysisesti raskaat lajit pois. Meillä oli Tampereen seudun briardiporukan kesken saunailta, harmittelin sitä Ziran sydäntä ja Noora kysyi "Muistatko sen kivan mustan nartun silloin NE:ssä, sillä olisi pentuja" ja siitä se ajatus sitten lähti.

Esalle perustelin kolmatta koiraa, että mieti jos ajaisit rallia. Olisi kaksi ralliautoa, joista toisesta olisi iskarit ja jouset rikki ja toisesta moottori. Kumpaakaan et voisi korjata, niin ostaisitko itsellesi uuden auton vai yrittäisitkö pärjätä niillä rikkinäisillä. Nupulla oli E/E lonkat, Ziralla sydänvika. Muutaman päivän se mietti ja sanoi, että no otetaan se pentu 😄. Mutta oli se kolmas koira itsellekkin vähän, että järki sanoi ei, mutta mieli ei uskonut

Jotta kasvattaja möi meille pennun, niin siellä oli käytävä. Toki olihan se muutenkin kiva käydä pallottelemassa pentuja ja nähdä emä vielä uudelleen ja kasvattajat. Narttuja oli 4, joista kasvattajat piti kaksi, yksi oli menossa pentueen isän kasvattajalle (Nitan emä Etsabe) ja yksi olisi sitten meille.  Oli kivata tavata kasvattajatkin ja vaikka vähän auttavasti puhuivat Englantia, niin livenä tuli kyllä ihan mainiosti ymmärretyksi puolin ja toisin. Nessan kävin sitten noutamassa Zhurichin lentokentältä, kasvattajan mukanan oli veli Edy Lee omistajansa kanssa. Reipas pikku Nessa meni lentokentällä kuin missä vaan, vähän kyllä protestoi kun piti mennä kassiin ja onneksi nukkui lähestulkoon koko lennon.

Nessan on minun ensimmäinen koira, jonka kanssa olen kilpaillut pk-puolella. Minun kumppani, minun ajatus. Sen matkan aikana ohjaajakin on ottanut monta virhettä opiksi ja monta olettamusta on karissut, kuten nyt vaikka ne missä jälki nyt ei ainakaan voi kulkea😅. Nessan kanssa on enemmän ja vähemmän harrastettu myös tokoa, agilityä ja näyttelyissäkin on pyöritty ja joka saralla on vähän tuloksiakin kerätty.
rakas harmaaparta

Lelu 10v lahjaksi. En vaan saanut hyvää kuvaa lelu suussa kun Nessa olisi vaan tarjonnut sitä taisteluleikkiin :-D
Vaikka parta on jo vähän harmaantunut, niin vielä riittää hyvin virtaa. Näyttelyissä käytiin tänä vuonna vaan erkkarissa. Jos kuntoa riittää niin ensivuonna sitten varmaan uudelleen erkkariin :-) Koskaan vaan tiedä vanhemman koiran kanssa mitä tuleva tuo tullessaa ja nautitaan näistä, kun kaikki on vielä kunnossa 💓
💓

Nitan kanssa saatiin paikka Harjavallan jälkikokeesseen, joka oli eilen 27.10.  Kokeessa oli 4 kakkosluokan koiraa ja 2 kolmosen koiraa. Arvoin meille ensimmäisen jäljen. Nyt janalla meni vähän rauhallisemmin, lähti vähän vinoon oikealle. Pysähtyi jossain kohdin haistelemaan jotain, pyysin uudelleen , että etsi jälki ja nosti aika pian jäljen ja lähti jäljestämään vasemmalle. Janasta saatiin 28p. Ensimmäinen keppi oli taas aika pian janan jälkeen, sen Nita nyt nosti. Mutta lähti kepiltä sitten niin vauhdikkaasti vähän takki auki, että missasi kohta tulleen kulman ja otti vähän häiröitä kun siinä näkyi tielle kun lähettivät seuraavaa koiraa jäljelle. siinä jumpattiin jonkun aikaa edes takas kunnes sitten nosti sen kulman. Tiesin tai oletin, että oli varmaan kulma ja luotin että se kyllä sen löytää, sen verran innokkaasti teki kuitenkin töitä päästääkseen uudelleen jäljelle. Loppu jälki ajettiinkin sitten reippaasti ja tosi tarkasti. Keppejä nousi tasaseen tahtiin ja viides keppi nousi kun oltiin melkein tiellä mitä autolla ajettiin. Siinä oli kuminauha ympärillä ja ajettelin, että taisi yksi jäädä, mutta siinä kepissä ei kuitenkaa ollut kutosmerkintää. Siinä järkeilin, että kyllä se pitäisi olla merkattu, että katsotaan nyt mihin jälki menee, josko se kutonen kuitenikin olisi vielä edessä. No jälki meni tien yli,  teki kohta kulman ja siellä suoran päässä oli sitten se kutonen. Voi että mä vaan tykkään tuon koiran kanssa tuosta jäljestä.

Esineruutu oli tällä kertaa hieno, taisi olla kolme nopeaa lähetystä ja kolme esinettä taskussa. Nosti ensimmäisen keskeltä ruutua, oli pieni vähän kovempi kenkä, Sitä se mielestäni nanosekunnin mietti, että nostaako, mutta onneksi nosti ja toi vauhdilla. Seuraava oli vasemmassa takakulmassa ja kolmas nousi oikeasta takakulmasta. Saatiin täydet 30p

Tottis oli kolmenkierrolla ja Nita oli ensin paikallamakuussa. Nitan parilla ei ollut enää maaston puolesta mahdollisuutta tulokseen. Me on kyllä treenattu sitäkin, että toinen noutaa, kun maataan paikalla ja se ei ole noussut. Nyt kokeessa se sitten A noudossa, ihan viimeisenä hetkenä sieltä nousi ja olisi juossut kapulalle, huomasin sen ja käskin maahan, totteli. Suorittava koira ei ollut vielä noutanut kapulaa. Mitään nyt ei sattunut, pari sai uusia liikkeen ja se meni hyvin. Nuori koira ja näitä sattuu, mutta silti 😒. No tottiksessa otti ehkä vähän painetta tuosta sattumuksesta ja seuraamisessa vähän enemmän painoi. Ja jonkun verran  menin minäkin sekasin ja olin ihan unohtaa tehdä seuraamisessa sakaran, siis en ole koskaan aiemmin unohtanut kaaviota, olin menossa suoraan henkilöryhmään. Tuomari sitten huomautti, että väärä suunta. Vähän noloa, eikun ympäri ja tehtiin kaavio loppuun. Istumisessa tuli liikevirhe, meni maahan. Nousi kyllä istumaan sitten kun käännyin ja olin palaamassa. Muuten ei liikevirheitä, mitä nyt törmäsi luoksetulossa. Noudot oli hienot ja nopeat, vähän puree ja eteen lähti lujaa suoraan ja ensimmäisestä maahan. Tottiksesta saatiin 86p.  Olihan se pääpiirteittäin ihan hyvä tottis, vaikka ei ihan kaikki putkeen mennytkään. Tätä se on, aina voi sattua jotain yllättävää, näistä vaan pitäisi päästä yli.

Neljästä kakkosen koirasta 2 sai tuloksen ja tasapisteissä 284p ratkaisi maastopisteet. Nitalla oli pisteen paremmat maastopisteet, jotenka Nita sijoittui luokassa ensimmäiseksi.

Kokeen jälkeen otettin sitten vielä pienet paikallamakuusulkeiset kapuloiden kanssa ja kun se siellä pysy niin palkkailin ruualla maahan.

Lelu palkaksi koularista :-D



Huisia, että seuraavaksi sitten ensivuonna, jos saadaan koepaikkoja, kolmoseen metsästämään ykköstuloksia :-D Tai ainakin koularia kolmosesta.


perjantai 4. lokakuuta 2019

Nitalle JK1 ja jäljen rotumestaruus

Toukokuussa tehtiin vähän extemporee BH ja kun se meni hyvin, niin pitkin kesää vähän heittelin, että jos sitten jäljelle rotumestikseen. Kesällä saatiin aika hyvin ratkottua keppiongelmaa ihan ronskisti kehumalla ja aika hyvin on alkanut löytyä motivaatiota ilmaista ne kepit. Haasteellisin on se ykköskeppi, varsinkin jos se on alkumatkasta. Itse jäljellä Nita on ollut suht varma.

Esineruudussa käänteen tekevää oli leikkiä niillä esineillä. Ei se montaa treeniä vaatinut ja esineet alkoi tulla käteen asti. Vielä viime vuonna se saattoi jäädä sinne ruudun puolelle löydetyn aarteen kanssa (Nita ei niin luontaisesti ole tuonut mulle niitä löytämiään aarteita, kuten versus Nessa joka kiikuttaa kaiken löytämänsä, klemmareista lähtien, näytille). No viime syksynä päästiin jo siihen pisteeseen, että se tuli perille ja räki esineen jalkoihin. Jokseenkin asiat vaan loksasti paikalleen ja nyt löydetyt esineet tuodaan vauhdilla käteen.

Tottiksessa keskitytiin lähinnä esteisiin ja eteenmenoon. Mulla on itsellä hyppyeste ja sitä aina silloin tällöin, väliin vähän ahkerammin, hypittiin ja metrinen nouto oli jo hyvällä mallilla, kunnes se päätti alkaa kiertää takasin. En tiedä mistä se kiertäminen tuli, mutta laskettin takas 85cm ja siitä aika nopeasti päästiin takaisin metriin mennen tullen.


Mutta sitten A. Siitähän sitten tuli ongelma kun olin piilossa. Nitalla ei ollut mikään ongelma kiivetä jos pyysin sivulta kiipeemään, vaikka en edes heittäisi siitä mitään yli, mutta jos olin esteen toisella puolen niin ensin aina kävi kurkkimassa mihin sä menit. Siitä palautin sen takasin istumaan ja sitten kykeni jo kiipeemään, vaikka olin piilossa. Aina mahdollisuuksien mukaan käytiin kentällä kiipeilemässä tuota A:ta. Kun se alkoi jo pikkuhiljaa omalla kentällä sujua niin käytiin muutaman kerran vierailla kentillä kiipeilemässä A:ta. Se yksi ylitys on 15p, melko kallis liike yhdestä yityksestä. Tuo A loksahti paikalleen varmaan vasta noin pari vkoa ennen koetta.

Eteenmenossa ei sen kummempia, sen se tuntui osaavan niin omalla kuin vieraalla kentällä. Sitä maahan menoa en eteenmenossa ottanut, mutta muuten huutelin sitä maahan, jos se oli kauempana tai sitten juoksemassa heitetyn lelun perään.

4-Rotumestaruuskisa. Airikset, Beussit, Bouvierit ja Briardit

Koe oli sunnuntaina 29.9.2019 Raisiossa. Jälkikoirat tuomaroi Harri Laajajärvi. Jälkikoirat aloitttivat kentältä ja Nita arpoi itselleen ensimmäisen suoritusvuoron. Tottis muutoin meni ihan mallikaasti, Vähän se on vino, mutta innokas. Istumisessa istui nopeasti ja Nita on tosi skarppina istumisessa ja maahanmenossa siellä odottamassa, maahan meni istumista vähän hitaammin, mutta luoksetulossa istui hienosti eteen, sivulla jäi inansa vinoon. Tasamaanouto oli reipas, ohjaajan pitäisi jaksottaa selvemmin. Ehkä sitä sitten vähän liian nopeasti otti kapulan ja käski sivulle. Mutta sitten esteillä Nita hypyllä lähti innokkasti noutamaan, mutta unohti hypätä mennessä. Tais tajuta ite virheensä ja jäi siihen esteen viereen. Ei lähtenyt ensimmäisellä tuo käskyllä, mutta onneksi toisella lähti reippaasti noutamaan ja hyppäsi takaisin. A esteelle se karkasi ennekun päästiin itse liikeeseen, mennen tullen kiipesi....Ihan omaa tyhmyyttä, otampa vielä yhden askeleen eteenpäin. Ajattelin, että se oli sitten siinä, mutta tehtiin liike kuitenkin korrektisti oikein. Eteen juoksi ehkä vähän vinoon ja tarvi 2 käskyä maahan menoon, ensimmäisellä istui. Paikallamakuussa vähän laskeskelin, että mahtaakohan tottispisteet riittää.

Arvostelu oli aktiivinen, iloinen ja reipas. Erittäin hyvää ja istumisesta ja paikkamakuusta erinomainen ja hypystä puutteellinen. Huojentavaa oli,että ykkösessä saa vähän anteeksi kömmähdystä ja tuomari otti sen A:n vallattommuutena, vaikutti kyllä arvosanaan ja liike meni tyydyttäväksi. Eteenmenosta lisäkäskyn myötä ja olisi saanut juosta määrätietoisemmin suoraan tyydyttävä. Loppupisteet hyvä 82p




Videosta kiitos Hanna Maaria Harjulle.

Maasto oli kaukana, noin tunnin ajomatka. Mutta ei kyllä haitannut ajella Saloon asti kun näki maastot. Keli oli vielä ihan optimaalinen, sopivan kostea ja ei enää satanut kun jälkiä ajettiin. Nitan jana oli tasasta sammalmetsää, pysäköin auton janan oikeelle puolen ja Nita jo autolta nuuskutteli paljon metsäänpäin. Ennen koetta olin tehnyt 4 janaa ja koitin jos lähetän janalle vähän samaan tapaan kuin tottiksessa eteenmenoon ja sehän aika kivasti meinikin niillä janoilla suoraan.
Kokeessa sitten Nita teki aivan täydellisen janan, lähti vauhdilla ja suoraan, törmäsi jälkeen ja sinne meni. Jälki lähti oikealle. Aika pian janan jälkeen oli keppi, mitä Nita ei nostanut, mutta koska se jäljesti koko jäljen jäljen päällä niin huomasin sen ja poimin matkaan. Nita nosti sitten loput 5 keppiä. Jälki päättyi lähes tielle. Kutos keppi ei ensiyrittämällä noussut, tie vähän taisi vetää. Otin vähän takaspäin ja sitten nousi se kutonenkin. Aikaa meni varmaan alta 10min. Jäljeltä täydet 170p.

Esineruudussa sitten Nitaa vähän juoksetutti, mutta nosti kyllä 2 esinettä ja toi käteen. Noista juoksukiemuroista vähän rokotettiin ja esineistä 25p/30p

Lopputulos siis 277p/300p 1-tulos, koulutustunnut JK1, luokkavoitto 1/3 ja jäljen rotumestaruus!! Nita näytti olevan jälkikoirista (5kpl) ainut, joka nosti kaikki kepit. Huippua Nappula 💓

Kuvat: Minna Saarimaa


Sai lelu jäädä kun pussista tuoksui ruoka :-D


Vaikka sitä tuntuu, että aina ei ehdi ja jotenkin tuntuu ettei saa oikeen edes aikaseksi, niin kuitenkin aika paljon tekee pieniä pätkiä seuraamista tms ihan vaan siinä omassa pihassa, vähän sellaista hubbabubbaa ja hauskanpitoa samalla kun Melissan kanssa ollaan pihalla. Siinä on semmoinen kiva tekemisen into ja aika helposti Nita oli kuitenkin valmis kokeeseen. Vai tuntuuko se vaan kun tottis on aika pitkälle rakennettu omassa pihassa leikitellen. Onhan siinä tottiksessa viilattavaa sitä ja tätä, mutta on se vaan aika Nappula 💓