torstai 31. tammikuuta 2013

Leikkimässä


Nessa pääsi pitkästä aikaa kunnolla leikkimään Nooran poikien kanssa. Aurinko ei vahingossakaan näyttäytynyt, joten kuvien laadussa ole kovin kehumista. Fawnin noista nyt jotenkuten vielä erottaa, mutta mustat on lähinnä mustia möykkyjä.

Keltsi ja Mainio pääsi juoksemaan ensimmäiset kierrokset, hienosti tuli pojatkin juttuu, vaikka eivät juuri ole toisetensa kanssa olleet.



 Sitten oli Nessan vuoro, hitsit kun se niin tykkäisi, jos löytyisi jytäkaveri kotoakin.







 Pikku Maniokin pääsi moikkamaan Nessaa ja vaikka juuri kunnolla painittiin Keltsin kanssa, niin tosi nätisti Nessa Mainion kanssa käyttäytyi.

Hei, leikitäänkö?

No ehkä vähän voitas





 Ruutikin pääsi vielä juoksuttamaan Nessaa. Kaksi mustaa koiraa vaan tuossa kuvausilmassa näyttää kahdelta mustalta möykyltä. Ruutin kanssa vauhtimimmi pääsi juoksemaan kunnon rallia :-).




Treenirintamalla ollaan eletty edellee aika hiljaiseloa. Joka toinen pe hallikerroilla ollaan nyt otettu muutaman kerran tunnaria niin, että on palkattomia liikkeitä alla. On saatu ongelmakin esiin, mutta eritavalla kuin kokeessa. Nyt Nessasta tunnari tuntuu olevan tosi hauska liike, noilla muutamalla kerralla on ensin käynyt tohottamassa sieltä väärän tunnarin ja lähetyskerralla kaksi on sitten ollut nenäkin mukana. Teki joku kerta myös niin, että kun tohinalla haki sieltä väärän, luovutti sen edestä ja samointein lähti hakemaan sitten oikean. Testasin sitten, kun toi se oikean, että lähteekö samanlailla, jos en sanonut mitään. Ei lähtenyt. Nyt se tunnari taitaa olla sitten joku hauska leikki, enkä oikeen tiedä miten tuotakin rupeisi sitten ratkomaan. Mitenkään en haluaisi sitä kieltää väärän tuomisesta tai muutenkaan torua, oon varmaan saanut trauman tuon liikkeen paineongelmista.

Muuten ollaan hallissa otettu lähinnä agikeppejä, siinä helposti varastaa jo toiseksiviimeisestä välistä. Siihen kun on puututtu, niin se sitten himmaa tosi paljon loppuun ja muutenkin epävarmuuttaan hidastuu. No eiköhän ne kepitkin ajanmyötä sitten rupea vauhdikkaasti ja tarkasti sujumaan.

Tokosta sen verran vielä, että luoksetulon pysäytystä ollaan muutaman kerran otettu. Meillä on eri luoksetulo käsky ennen kun jäädään seisomaa ja taas eri käsky ennen maahan menoa. Mahaan se nyt on mennyt kyllä joka kokeessa, mutta seisomisen melki kaikissa juossut läpi. Se lähtee aina liian lujaa, vaikka sen periaatteessa pitäisi jo luoksetulokäskystä tietää, että pysäytys on tulossa Ensimmäinen yritys meneekin usein niin, että huudan pysäytyskäskyn, ei pysähdy ja juoksen sitä sitten vastaan. Seuraavilla kerroilla lähtee yhtä lujaa, mutta kykene pysähtymään. Ei pysähdy kuin seinään, mutta tässä vaiheessa mulle riittää, että se ylipäätään pysähtyy.

Eli eli, tunnarissa, luoksetulossa ja kaukoissakin on vielä rutkasti työsarkaa. Ruutua ei olla otettu, sitten viimeisen kokeen. Kai sitäkin täytyy koittaa, että löytyykö sekään enää ollenkaan.


1 kommentti:

  1. Voi ei mä en kestä mitä ihania kuvia Keltsistä ja Maiskusta! <3 Pätkiskin kovasti mielellään tulisi leikkimään Nessan kanssa, harmi kun olette niin kaukana!

    VastaaPoista