keskiviikko 15. toukokuuta 2013

JK2 Nessa :-)

Viime syksynä yritin tuloksetta päästä kokeeseen ja siitä sisuuntuneen päätin, että sitten mennään kevään ensimmäisiin :-D. Ensimmäinen ilmottauminen oli jo huhtikuun alussa, jolloin oli vielä lumi vahvasti maassa ja seuraavan aikaa taisi olla jo muutama lumetonpläntti olla esillä :-D Meillä oli siis 2 koepaikkaa jo taskussa, mutta kokeet olisi viiden päivän sisällä toisistaan, eli ei kauhesti kyllä kerkiäisi korjailemaan kokeiden välissä.

Ensimmäinen koe oli eilen. Aamusta asti piti hyperventiloida ;-) ja koe alkoi iltapaivällä jäljellä. Janalla lähetin Nessan jotenkin vinoon ja sinne se vähänkuin sitten lähtikin, korjasi linjansa ja nosti jäljen aika läheltä janan takamerkkiä. Luulin, että koukkaus rokotti pisteitä, mutta saatiinkin täydet 40p janalta :-). Nessa jäljesti jäljen tosi vauhdikkaasti Nessaksi, meni niin hyvin että rupesin jo epäilemään, että jäljestääköhän se ihan oikeaa jäkeä :-D Mutta eiköhän me ihan oikella jäljellä oltu, koska 5 keppiä oli taskussa kun autolle palattiin. Yksi välikeppi jäi, luultavasti siinäkohtaa kun multa rupes jo usko loppumaan, kun keppejä ei ollut taskussa kuin ehkä 2 tai 3, eikä seuraavaa ollut tullut vielä vastaan. Tuntuu muuten ihan tosi pitkältä se kilometri siellä metsässä :-D. Jäljellä oli tosi vaihtelevaa maastoa, paljon korkeusvaihteluita, sammalpeitteistä kivikkoista rinnettä, ylitettiin polkuja ja joku vetinen suokohta. Ilma oli aika lämmin ja ensikerralla pitää muistaa ottaa vettä koiralle mukaan jäljelle.

Esineruutu meni sitten vähän kuin kenraalissakin. Nessa löysi aika nopeasti yhden esineen, mutta siihen se sitten jäi. Lähti kyllä joka lähetyksellä ruutuun mukamas etsimään, mutta toista vaan ei löytynyt. Löytyneestä esineestä 9p ja työskentelystä 10p.

Tottiksessa mielestäni jo vähän näkyi, että hommia oli jo aikapaljon tehty alle. Seuraaminen, liikkeestä istuminen ja maahanmeno taisi olla  erittäinhyviä, olisi saanut istua nopeammin ja mennä maahan nopeammin ja luoksetulossa istui hieman vinoon eteen (se hieman törmäsi) ja mulla oli kai joku pieni vartaloapu sivulletullessa. Seisomisesta taidettiin saada erinomainen.

Tasamaanoudossa Nessa ennen lähetystä jostain syystä katseli selkänsä taakse :-O Kentällä oli kyllä kova tuuli, mutta en kyllä tiedä mitä siellä sitten oli, lintuja? No lähetyksellä se sitten teki semmoisen kaaren, otti kapulan jotenkin huonosti ja tiputti ja sitten toi. Siitä arvosanaksi hyvä.

Hyppynoudossa oli hiuksen hieno kosketus mennessä ja hyvä paluuhyppy. Suu vähän kävi, siitä muistaakseni erittäinhyvä?. A:lla sitten heitin kapulan niin paljon vinoon hyppyesteen suuntaan, että Nessa vähän arpoen tuli hyppyesteen kautta takaisin. Istui sitten vähän epävarmasti vähän vinoon eteen, siitä tais tulla puutteellinen.

Eteenmenossa lähti hyvin ja meni ensimmäisellä käskyllä maahan menosuuntaan. Muutamassa treenissä ennen koetta  missä olen sen uskaltanut maahan huutaa, se on väläytellyt hienoja seisomisia :-/ , joten vaikka aika hitaasti se sinne maastoutu, niin tosi tyytyväinen olen :-).

Paikallamakaamisessa se olisi saanut mennä sähäkämmin maahan ja oli kai haistellut maata ensimmäisen viiden askeleen ajan kun poistuin, muuten oli rauhallisesti ja nousi sitten nopeasti perusasentoon.

Tuomari sanoi, että on kiva katsella meidän yhteistyötä  ja tottiksesta saatiin 86p :-) Kokonaispisteet siis 255p, 2-tulos ja JK2-koulutustunnus. Maastosta saatiin kasaan 169p, jäljeltä 150p ja esineistä 19p.

Kuvia tottiksesta löytyy täältä

Ennenkuin tästä eteenpäin jatketaan, niin pitäisi saada se esineruutu toimimaan paremmin. Jotenkin se on semmonen mitä ollaan vähän vasemmalla kädellä treenattu, koeruutu taisi olla vuoden neljäs. Ensimmäinen meni ihan ok, mutta 2 seuravaa niin kuin edellisestä bloggauksesta voi päätellä.  Kuitenkin 30p sieltä olisi jaossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti