tiistai 25. kesäkuuta 2013

Jälkiä ja vähän muutakin

Viimekerran muistuttaminen jäljellä tuotti toivotunlaisen tuloksen ja Nessa onkin esittänyt ihan mukavan näköistä jäljestystä ja esineruudutkin on sujunut ihan mukavasti. Esineruudut on poljettu niin, että siinä on vaan poikittaisia jälkiä, yksi jopa niin, että ei poljettu edes rajoja. Eli ruudussa ei ollut yhtään suoraa baanaa takarajalle. Kolmessa ensimmäisessä ruudussa väläytteli jo työskentelyä, mitä se oli ennekuin keksi sen jäljestämisen ja kolme esinettä on noussut tosi verkkaisesti. Eilen seisovassa kuumassa ilmassa yritti jo vähän jäljestää, mutta nostettiin kuitenkin 3 esinettä aika verkkaisesti. Ruudut tosin on ollut enimmäkseen kaistaleita, mutta selkeästi esinemotivaatio on nyt parantunut tai palautunut.

Jäljet on ollut 2-3h vanhoja, ollaan tehty yksi pidempi n.800m ja kolme noin 350-500m jälkeä ja useampi kiva pallojana. Pitkäjälki oli poljettu kuivaan kangasmetsään ja näin kyllä polkiessa painaumia siinä alun jälkeen johon tein kulman ja Nessa pyyhkäisi sitten kunnolla sen kulman yli. Palautin sen jäljen tuntumaan ja se joutui tekemään tosi paljon töitä ennekuin päästiin oikeaan suuntaan. En tiedä sitten oliko ne jonku sorkkaeläimen ja ihmisen jälkiä. Loppu jälki meni hyvin ja nostettiin kaikki kepit. Muilla jäljillä ei ole mainittavia ongelmia ollut, tosin pari keppiä on jäänyt ilmaisematta.


Kokeita olen yrittänyt luurailla ja suurin osa jälkikokeista tuntuu olevan pohjoisessa suomessa tai muuten tosi kaukana tai sitten ne on rajoitettu vain tietyille roduille tai jonkun seuran jäsenille tai ne on tietyn piirin mestaruuskokeita, plääh. Yhteen yritin ja 104 soittokertaa tuotti varasijan nro 6, kokeeseen jossa tais olla vaan 2 voi-luokan paikkaa.

Tokomestiksen eteen ei olla tehty kyllä yhtään mitään, tai no viime treeneissä otettiin huvin vuoksi vähän kaukoja, mutta muuten odotan edelleen tokon treenimotivaation löytymistä. Zirakin on ilmoittettu EVL:llään ja mä oon kovasti tuudittautunut sillä, että erkkaripäivänä on niin kuuma, ettei se voi osallistua. Ehkä se voisi nyt kuitenkin päästä kentälle tokottelemaan ainakin muutaman kerran ennen koetta :-D.

Nuppu ja Zira joutui molemmat pienen vatsataudin jälkeen suihkuun ja  yritin saada niistä jonkun kivan kesäkuvan sitten puhtaana ja harjattuna :-D Kuvattavat olivat vaan vähän erimieltä minkälainen on kiva kuva :-D
Ensi yritettiin seistä hienosti kivellä :-)
Sitten, mitäs jos vaikka istuisitte siinä.  Nuppu jo kerkisi häipyä ennekuin kännykkä otti kuvan

No jos nyt sitten makasitte siinä

Zira tottelevaisena tyttönä pysyi jopa paikoillaan, Nuppua olisi vaan kovasti leikityttänyt :-)
Kaksikko on saanut myös uudet rokotukset ja eläinlääkärissä Nuppu sai kehuja hyvästä kunnosta ja siisteistä hampaista :-). Zirakin muuten päällisin puolin ihan kunnossa, sydämestä kuului kuulemma semmoinen laukkarytmi, mitä eläinlääkäri ei ollut kuulemma ennen kuullut :-/. Mitään yskimisiä yms en ole edelleenkään kyllä noteerannut, mutta kuumuus ainakin tuntuu väsyttävän helpommin. Mutta muuten se on samanmoinen hyväntuulinen tättähäärä mitä se on aina ollutkin :-).

Nessa pääsi juhannuksena  polskimaan :-) Edelliskerralla tullut anturahaava on edelleen näkyvissä. Tai ei se enää ole pitkään aikaan ollut haava, mutta kohdasta näkee selvästi, että siinä on jotain ollut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti