keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Nuppu 11v

Nuppu täytti 30.9 kokonaiset 11v ja aina sitä vaan havahtuu kuinka nopeasti aika oikeasti kuluu. Nuppu on edelleen ollut iloinen ja pirteä ja vieläkin on väliin vaikea ymmärtää, että se on niinkin vanha. Jos vanhuus näkyy jossain, niin Nuppu tuntuu unohtaneen, että käskyt oikeasti koskisi myös häntä ;-). Fyysisesti se näkyy jo hieman lihaksistossa ja ilmeisesti vähän motoriikassakin. Nyt muutaman viikon sisään Nuppu on 2 kertaa kaatunut lenkillä, ensimmäisellä kerralla kompastui juurakkoon ja toisella kertaa jäi haistelemaan tien piennarta ja pikku nyppäsystä jotenkin kiepsahti ympäri ja siinä vähän tasapaino petti, salamana oli kuitenkin takasin jaloillaan. Muuten en ole liikkeessä sen kummommin huomannut hurjumisia yms, mutta pitää seurailla tilannetta. Muutenhan Nuppu mennä pyyhkii ihan entiseen malliin, vaikka tosiaan tuntuu vauhti kiihtyvän mitä enemmän ikää tulee :-).

Ruoka-ajoista Nuppu pitää entistä huolellisemmin huolta, varsinkin iltaisin. Iltaisin alkaa se eteisen ja olohuoneen välinen ramppaaminen, saattaa vielä asettua johonkin aloilleen, mutta jos vähänkään liikahdat on neiti kärppänä eteisessä vaatimassa ruokaa :-D. Nuppu on jo saanut Zirankin jo vähän yllyttetyä samaan kohkaamiseen. Myös kaksikko, tässä tapauksessa Zira ehkä enemmän, vaatii aamulla joka aamuisen Dentastixin. Varmaan geeniperimän ja joka-aamuisen hammastikun ;-) ansiosta Nuppulla on edelleen purenta kuin nuorella koiralla, tässä tapauksessa ikää ei ainkaan pysty veikkaamaan koiran suuhun katsomalla :-D.

Kyllä sitä vaan edelleen tulee hyvälle tuulelle, vain seuraamalla Nupun temppuilua lelun kanssa tai muuten kun se heittää ihan lekkeriksi lenkillä ja kiitää mielestään hurjaa vauhtia ympäri metsää <3. Nupulla ainakin tuntuu olevan hurjan hauskaa :-).

Syntymäpäivän aattona käytiin vielä ottamassa tuoreita kuvia sankarista.











1 kommentti: