keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuosi pulkassa

 
Jollain tavalla vähän erilainen vuosi takana. Vaikka sinänsä tuntuu, että ollaan lähinnä lusmuiltu koko vuosi, niin koiranetti puhuu vähän eri kieltä. Tuloksilla ei juur tänä vuonna kuitenkaan juhlittu. Nessan kanssa käytiin keväällä 2 jälkikoetta, josta ensimmäisestä saatiin maastosta viidellä kepillä ja ydellä esineellä (esineruudussa se huiteli aivan muualla kuin ruudussa) 148 vai 149p. Toinen koe oli samana päivänä kun kauan odotetut juoksut alkoi, koira tuntuikin vähän kummalta tai lähinnä turhan huolettomalta jäljellä, nosti ekan ja vikan kepin. Kutonen oli tosi metsässä, että en sitten tiedä miten kummassa se sille ykskas päädyttiin. no yhtä kaikki jätettiin koe siihen.


Alkvuodesta käytiin myös jokunen agistartti ja Nessa teki loput nollat ykkösissä ja sai ensimmäisen Luvan kakkosista. Ei me tai minä sinänsä agissa mitään kovin hyviä olla, mutta ihan hauskaa vaihtelua se on :-)





Nessa pääsi kesäkuun alussa sulholaan. Vaikka lemmenpari innokkaasti yritti perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina, niin ei vaan onnistunut. Silloin sunnuntaina alkoi jo vähän näyttämään, että Nessalla alkaa kiinnostus lopahtamaan. Antoi kyllä yrittää, mutta ei enää joka kerta edes kunnolla nostanut häntää tai puputti heinää samalla kun uros oli selässä. Maanantaina sitten kun eläinlääkäri oli taas auki käytiin otattamassa proge joka oli ruotsin asteikolla 70 (ei sanonut silloin mitään muuta kun että kuulostaa korkealta) Sanoivat että vielä olisi mahdollista siementää. Kysyin ainakin kolmasti lääkäriltä että entä jos kohdunsuu on jo kiinni ja hän vastasi että hän tuntee sen. En kyllä vaan ymmärrä miten, oliko sillä sitten röntgenkatse :-P Sen neljän viikon aikana en oikeestaan huomannut Nessassa mitään tiineyden merkkejä ja ultrattu tyhjä kohtu ei tullut sinänsä yllätyksenä, mutta oli kuitenkin aika "tyrmäävä" uutinen. Yksinkertaisesti taisi käydä niin, että siemennys tehtiin liian myöhään.

Näyttelyissä käytiin harvakseltaan, olisko tullut yhteensä 5 käyntiä. Jälkikokeessa käytiin neljästi (joista yksi pk-rotumestiksessä) ja haussa kerran, joka sekin oli pk-rotumestiksessä. Mun pitäisi oppia hakumetsässä oikeasti liikkumaan. Jos rata on 300m, niin ei vaan voi pistottaa koiraa helteessä ensimmäisen 100m matkalla tuhatta kertaa :-P Mitenkä se on niin vaikeaa, kun tiedostan selvästi ongelman, mutta en vaan sitten kokeessa voi itselleni mitään. No se oli meidän kolmas hakukoe, ehkä sitä joskus oppii..Lokakuussa oli meidän kauden neljäs jälkikoe ja Nessa sai toisen JK3-koularin kakkostuloksella :-)

Lokakuussa käytiin katselemassa ranskalaiset paimenten mm-skapoja. Puhelimen kameraan ei tallentunut yhtään koiraa, mutta jokunen kuva kuitenkin Prahan keskustasta :-)
  
Harmittavan vähän briardeja oli ilmoitettu Ipoon, tokossa oli suurin osa ja jokunen FH:lla. Tuloksia ei tullut muutakuin tokossa. Hauska reissu kaikin puolin kuitenkin. Päästiin pallottelemaan myös pieniä briard pentuja ja shoppailtuakin tuli niin paljon, että vähän hirvitti kotona tarkistaa paljonko masterilla on saldoa :-D
 
Marraskuussa käytiin juoksemassa parit agiradat ja muuten on lähinnä vaan ulkoiltu :-)


 
On siitä tullut kuuliainen tyttö, vähän kerjäsin varmaan verta nenästäni kun istuttelin sitä ihan rantaan. Kun sai luvan siitä lähteä niin suunta oli kyllä vettä kohden, mutta nätti eitänne tehosi ja pysyttiin kuivana :-)
 
Joulu tuli tänäkin vuonna ihan puskista, töihin ostettiin uusi joulukuusi.
 
Tapaninpäivänä meidän ihana mummilikin pääsi kameran eteen Nuppu 13v 3kk <3



 
 
Nupun vuosi on mennyt yllättävän hyvin. Vaikean talven jälkeen keväällä vähän mietitytti mahtaako Nuppu enää nähdä 13v syntymäpäiväänsä, mutta kesä meni hyvin ja syntymäpäiväkin vietettiin 30.9 :-) Tuleva talvi ja liukkaat kyllä Nupun puolesta jo hirvittää. Mieli sillä on edelleen pirteä, mutta kroppa alkaa olla jo vanhan koiran.  Huomenna on myös Nupun vuoden kamalin päivä :-/ 
 
Lunta ei vielä juuri ole, mutta keli on muutaman päivän ollut jo pakkasen puolella, koiraihminen kiitää kuivista keleistä :-) Järvet ei ollut vielä viikonloppuna jäässä ja Tapaninpäivänä paistoi aika hieno kuu :-)
 
 
Tuleva vuosi toivottavasti tuo tullessaan ainakin koiranpentuja/pennun.
Nessan juoksut ajoittunee maaliskuulle (toivottavasti) silloin olisi noin 10kk edellisestä. Uroksia on kyllä luurailtu jo parisen vuotta
Muualla selkiä ei kuvata käsittääkseni virallisesti ja ulkomaisista uroksista löytyy lonkkatulokset. Pääsääntöisesti kyynäret on briardeilla ollut terveet, mutta selistä olisi kiva saada enemmän tietoa myös niistä ulkolaisista. Nessan selkä on kuvattu 5,5 vuotiaana kaikeksi onneksi puhtaaksi ja mukavasti on briardistit suomessakin pikkuhiljaa alkaneet kuvata lonkkien lisäksi myös selän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti