tiistai 25. kesäkuuta 2019

Hakuleiri ja rm-tokosuunitelma

Nitan kanssa suunnattiin Briardien hakuleirille 8.-9.6. Ennen leiriä meillä oli ollut kolmet hakutreenit, suoria pistoja, osa valmiina, osa ääniavuilla ja perinteisesti aina se 4 maalimiestä. Nita lähtee innokkaasti etsimään ja löytää hyvin.

Leirillä lauantaina oli tuskasen kuuma ja rata oli melko rankka ollen rinteessä, toinen puoli ylämäkeen, toinen alamäkeen. Ennen Nitan treeniä otettiin ihanalle Arne pennulle hajureagointeja alamäkeen. Ajattelin, että kun on nyt niin kova keli ja Nita on melko kuumaherkkä niin otetaan kaikki 4 äänivanuilla. Ylämäkeen se lähti ihan hyvin, toisella pistolla ylämäkeen joutui tekemään oikein töitä, että löysi reitin piilolle. Mutta sinne alamäkeen lähti sitten tosi nihkeästi, ensimmäinen pisto meni kutakuinkin ok, mutta toisella pistolla jumittui mitä ilmeisemmin sitten niihin palkkauskohtiin ja oli muutenkin melko vetelä. Lähetin sen vielä siitä jumikohdasta ja lopulta löytyi viimeinenkin maalimies.

Leirikuvat: Minna Saarimaa

 Sen verran rankka oli treeni, että Nita kuorrutti itsensä metsällä :-D



Illalla otettii vielä risteilytreeni pellolla ja tämä meni hyvin, toki Nita yhdellä pistolla jäi syömään edellisiltä koirilta jääneitä nameja. Ne ruokahajut on kyllä oikeesti Nitalla ongelma, siksi aika usein treeneissä treenaakin alkupäässä, ellei piilot ole kaikilla samat. Se ajatus katkeaa kun ruoka haisee ja niistä on vaikea päästä yli.

Sunnuntaina olikin sitten ihan mukava maasto ja inhimillisempi keli. Rikottiin kaavoja ja otettiin rutkasti enemmän kuin 4 pistoa :-D Maalimiehet otettiin taputuksilla, suoria pistoja ja Nita jätettiin metsään, josta huusin sen aina keskilinjalle ja aina käden kautta uudelle maalimiehelle.

Olipas kiva pitkästä aikaa leireilä, olin ensimmäistä kertaa yön pois kotoa sitten Melissan syntymän. Ainut oli järkyttävä määrä niitä hyttysiä ja varsinkin märäkäräisiä ja oltiin Nitan kanssa molemmat melko syötyjä leirin päätteeksi.

RM-toko
Ajattelin ilmoittaa molemmat tytöt rm-tokoon, Nessan voittajaa ja Nitan alokkaaseen. Niitä alokkaan sääntöjä luin ja aattelin, että kyllä se nyt kaukokäskyt oppii ja muutehan se melki ne liikkeet osaakin.
Tietty paikkamakuuta olisi kiva treenata ja kerran maattiinkin Mainion kanssa paikalla ja se meni hyvin
Nessan kanssa otettiin tunnari ja oma nousi hienosti, vähän joutui ensin etsimään pidemmästä ruohikosta missä ne kapulat on. Sitten jumpattiin kaukot, olen varmaan aina alottanut sarjan istumisella, koska vaikka minkä teki niin se tarjoaa ensimmäiseen vaihtoon istumisen. Ruutuunkin se vielä löysi. Toisella treenikerralla otettiin vielä metallinouto ja sekin ihan hyvin meni.

Nita aika hyvin teki jo kaukoja, toisinaan etupää on vähän turhan kevyt, toisinaan on vähän viivettä kun nousee istumaan. Kapulan pito on myös vähän työnalla, kun se ote vähän elää, luoksetulossa koitin jos kutsuu sen huutamalla sivulle ja sehän tuli ja sitten piti koittaa tänne käskyllä ja istui eteen. Wow se osaa erottaa ne käskyt :-D

Mutta mutta, Nessalla alkoi sitten juoksu 2,5vkoa ennen koetta ja vaikka vähän odotettavaa se oli niin silti vähän ärsyttää, että Nita sitten aloitti myös juoksun viikko ennen koetta.