sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Nessalle HK1!

Alunperin yritin päästä jälkikokeeseen, joka olisi ollut tänään, mutta koska paikkaa ei saatu, niin alkoi oman seuran hakukoe kutkuttaa mielessä :-D.

Kaksi viikkoa ennen koetta otettiin ensimmäiset oikeat umpipiilot (roskikset) ja ne kun aiheutti pientä hämmennystä pienessä briardissa, niin tällä viikolla (viime viikko meni Italiassa messuilla) Esa sai toimia maalimiehenä ja hypätä työpaikan lehtiroskikseen. Ensimmäisenä päivänä otettiin roskis muista irralleen ja sitten Nessa etsimään.  Nessa kiersi roskista muutamaan otteeseen ja aloitti ilmaisun. Noita tehtiin muutama ja jatkettiin seuraavana päivänä. Nyt roskis oli kolmen muun roskiksen joukossa omalla paikallaan ja Nessa joutui ihan oikeasti etsimään mistä se haju tulee. Paikansi oikean roskiksen ja taas ilmaisi varmasti. Esan kanssa on tehty myös ilmaisutreeniä metsässä meidän wannabe umpipiilolla tai pressun kanssa. Näillä on hyvin saatu vahvistettua ja pidennettyä ilmaisua ja Nessa kestää jo hyvin minun paikalle tulon haukkuen vahvasti piilolla.

Suoritukset alkoivat tottiksilla, liikevirheitä ei tullut ja isoimmat pistemenetykset meni noudoista. Suu käy edessä istuessa ja luovutus saisi olla tiiviimpi. Tottiksesta saatiin kasaan 88p. Seuraavana oli vuorossa esineruutu ja näin takkuista ruutua meillä ei ole ollutkaan. Nessa poimi ensimmäisillä lähetyksellä monta kertaa ruudun poikkimeneviä tallausjälkiä ja esine löytyi vasta kun vihdoin sain sen etenemään ruudun perille asti, ruudusta 27p.

Haussa ensimmäinen lähetys oikealle ja juuri kun olin huutamassa Nessan takaisin, niin Nessa ilmaisi ensimmäisen maalimiehen. Umpipiilona oli roskis ja se oli noin neljässäkympissä. Sitten tulikin monta tyhjää väliin (minä en uskaltanut kunnolla edetä ja lähettelin koiraa tosi taajaan) ja toinen maalimies löytyi sitten vasemmalta satasesta. Tällä ilmaisulla Nessa pätkäisi haukun kun olin noin 10m päässä, jatkoi kyllä sitten haukkua ja ilmeisesti sitten palkattomuudesta, jouduin kolme kertaa käskemään koiran sivulle maalimiehellä. Nessa lähti joka pistolle määrätietoisesti ja työskenteli hyvin itsenäisesti, minun olisi pitänyt edetä reippaammin alueella ja pisteitä saatiin kasaan 164p. Yhteensä saatiin siis ykköstuloksen verran pisteitä kasaan 279p. Huh, eipä olekaan hetkeen jännittänyt noin paljoa :-D. Hakumetsässä ei ainakaan voi itse yrittää löytää niitä ukkoja, toisin kuin jäljellä sitä välillä kuvittelee jäljestävänsä paremmin kuin koiransa :-D.

Hauskaa, tasan vuosi sitten 6.10.2012 me tehtiin JK1 ja tänään sitten HK1 :-)

kaunis ja toimiva ;-D NORD, FI, SE, DK, LT, EE MVA TLNW-13 SEsel-13 BH JK2 HK1 TK2 Elouche del Pata Viento

Toimii myös varastotyöntekijänä :-D

1 kommentti: