tiistai 13. lokakuuta 2015

JK3 tampere 11.10

Tuossa mietin, että Tampereen koe oli meidän tämän kauden neljäs jälkikoe. Ja mietin myös sitä, että kaikissa neljässä on ajettu myös jälki loppuun(tai ainakin keppi nro 6 on joka kerran löydetty :-P), kahdessa niistä ei vaan ole keppien määrällä juhlittu. Tulemme johtopäätökseen, että on huomattavasti helpompi päästä loppuun, kun antaa vaan koiran jäljestää :-P

Nessalla loppui karenssi 10.10 ja oltiin saatu paikka Tampereen jälkikokeeseen 11.10, eli sinne siis.
Lääkekuuri ja sairastaminen oli kyllä tehnyt vähän hallaa niin lihaskunnolle, kuin näköjään turkillekkin. Hyppyä otettiin ekaa kertaa pari vkoa ennen koetta ja Nessa kaatoi elämänsä ensimmäistä kertaa esteen ja vielä kahdesti. Hyppykuntoa on tässä sitten yritetty takaisin kasvattaa, mutta vielä puuttuu ehkä se viimeinen kunnon ponnistusvoima.
Fyssariaika saatiin koeviikolle maanantaille ja isompia jumeja ei onneksi löytynyt.

Koe alkoi maastoilla me arvotti jälki nro2. Janalla oli jälleen takajälki ja pisteitä meni myös sitten siitä että olin (huomaamattani kylläkin) liian lähellä koiraa takajäljen jälkeen janalla + liinakin sotkeutui risukkoon. Mutta päästiin sähellyksen jälkeen matkaan ja nostettiin kaikki kepit, jee :-D.
Janasta 30p.

Esineruudussa alkuun innokkaasti jäljesteli, mutta sitten ikään kuin lamppu olisi syttynyt "hei täällähän on esineitä" ja toi yhden ja seuraavalla lähetyksellä suoraan toisen ja aika loppui, 21p.

Tottiksessa sitten oltiin ensin paikkamakuussa. Suorittava koira lähinnä kiljui koko suorituksen. Piilon raosta katselin, että Nessa näytti vähän levottomalta, pää pyöri tai oli kallistuneena poispäin huutavasta koirasta ja samalla katseli sitä, taisi vähän jännittää moinen kiljuminen. Luoksetulojen jälkeen ei sitten enää vissiin huutamista kestänyt,  kerran haukahti ja kohta nousi sitten ylös ja hiljaa hilasi itseään pois paikaltaan. kun se oli liikkunut tarpeeksi huusin sen pois. Pakko on kyllä päästä treenaamaan tuollaista isoa häiriötä, kyllä sen pitää siellä pysyä vaikka ukkoja sataisi päälle. Taisi meidän molempien mielentilat heittää häränpyllyä tuosta, mun on tosi vaikea kerätä itseni kun jotain tuollaista sattuu.

Seuraaminen meni pääpiirteittäin normaalisti/hyvin, taisi vingahtaa lähtiessä ja on vähän auki. Mutta istumiset vaan oli jostain syystä kumman hitaat. Taidettiin saada erittäin hyvä.


on tämä harrastaminen vakavaa :-P
 
Liikevirheet tuli niin istumisessa (meni maahan) niin kuin yllätyksenä myös maahanmenossa (seisoi)  ja seisomisessa oli ottanut joitakin askeleita perää. Valmistelevat osuudet ja luoksetulot kunnossa.

Noudoissa alkoi sitten pakka vähän hajoilla. Haukahti kun haettiin kapula. Tasamaa nouto nopea ja luovutus kunnossa, erinomainen. Hypyssä hiuksenhienot kosketukset, siitä erittäin hyvä. Aalle siirryttäessä Nessa haukkui, enkä alkuun meinannut saada sitä istumaan perusasentoon :-O no saatiin kuitenkin A suoritettua. Luovutti aikalailla oikeanjalan kohdalla ja alun sähellykseksestä meni Hyväksi.
Eteenmenossa vaati 2 käskyä maahanmenoon, ensimmäisellä seisoi ja toisella meni hitaasti maahan, en muista mitä tästä tuli. Tottiksesta saatiin 75p.

Kokonaispisteet siis 256p, kakkostulos ja JK3-koulari. Ei se ykköstuloskaan olisi ollut mahdottomuus.

Tottiksen erikoisesta mielentilasta huolimatta hyvä Nessis <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti