tiistai 18. joulukuuta 2012

Näytelmiä

Muutaman kuukauden sisään on ollut varsinainen näyttelyturnee. Nessis siirtyi käyttötuloksen myötä avoluokasta valioluokkaan ja valioluokka korkattiinkin sitten jo heti Seinäjoella 27.10 tuloksella VAL ERI3/3 SA PN3.

Seinäjoen jälkeen kävi mielessä, että olisi ehkä pitänyt ilmoittaa mieluummin se loppuvuoden näyttelyihin käyttöluokkaan, ei näyttäisi niin rimpulalta muiden valioden rinnalla ja käyttöluokassa saisi melkein itsekseen olla :-).

No kuitenkin pari viikkoa huilattiin ja Jyväskylässä 11.11 käytiin sijoittumassa VAL ERI 2/3 SA ja PN4.

Messariin jo aikoja sitten päätin olla osallistumatta, sunnuntain tuomarivalinta ei oikein miellyttänyt ja mielestäni lauantain titteli on tehty ihan rahastuksen vuoksi. Mutta kuinkas sitten kävi, kun ei sieltä osaa olla pois, niin tuli ilmoitettua Nessa sitten ihan molemmille päiville.
Lauantain sijoitus oli VAL ERI1/2 SA PN3 ja VACACIB.
Sunnuntaina sijoitus oli VAL ERI3/3 SA. Samaiselta tuomarilta haettiin tammikuussa EH :-D.
No joo onhan siitä vuosi aikaa ja nuori koira kyseessä, Nessa tuntuu vielä aika hitaasti kehittyvän, mutta osin samoja puuteita oli koirassa nytkin. Silmät saisi olla hieman tummemmat ja pään stoppi vähän parempi. Linjat ja kaula oli vuodessa kaunistuneet :-)

Pessimisti ei pety ja kun jo valmiiksi häviää ennekuin on kerinnyt edes kehässä käydä, niin ei voi aina kun iloisesti yllättyä jos sattuukin sijoittumaan :-D. Messari viikonloppu meni rutkasti paremmin mitä osasin odottaa :-).Cacib on nyt nyt menyt 3 kertaa vähän kuin nenän edestä, mutta eiköhän enenpitkään yksi sellainen Nessallekkin pätkähdä :-D Eri ja SA automatteja ei ollut kukaan noista tuomareista, joten tosi tyytyväinen olen tuloksiin :-).

Hullua kun ei tarvitsen paljoa houkutella, yksi puhelin soitto ja puhelunaikana jo ilmottautumiset tuli täytettyä. Viikko messarin jälkeen lähdettiin Sirun ja Isakin kanssa ruotsin voittajaan :-D Tavoitteena oli saada se serti käyttöluokasta ja päästä autolla mutkattomasti Turusta Tukholmaan ja takaisin. Hienosti päästiin, eikä edes ajettu Tukholmassa harhaan. Tomppa tippui pitkässä tunnellissa kyydistä, mutta löydettiin kuin löydettiinkin tunnelista oikea poistumisramppi ja pelipaikalle :-). Suoraansanottuna satamasta on tosi helppo ja lyhyt matka sinne näyttelypaikalle. Kauheesti mulle oli vakuuteltu, ettei siellä käyttöluokassa ole muita ja se sertin hakeminen on suhteellisen helppoa, pitää toki saada se eri ja sa, eikä sekään nyt aina ihan varmaa ole. Pessimisti taas hävisi jo sen sertin, kun huomasin, että Nessalla on kilpakumppani ja oli ihan nättikin vielä. Nessa kuitenkin meni ja voitti sen sertin :-D, nyt sitten voidaan lisätä titteliriviin (tosi pitkä rivi onkin ;-) ) SE MVA :-) Jee! Suomalais menetys muutekin oli aika huima, molemmat voittaja-tittelit ja narttujen serti tuli suomeen :-). Hauskaa oli, kiitos kaikillle seurasta kehänreunalla ja Sirulle hyvästä kartturoinnista ja matkaseurasta :-).
FICH SECH BH JK1 TK2 Elouche del Pata Viento. Kuva: Viktoria Arehult
Menomatkan bonuksena laivalla oli esiintymässä PMMP :-)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti