perjantai 28. elokuuta 2015

Pk-rotumestikset+ MyDogDna

Osallistuttiin Nessan kanssa sekä hakuu, että jälkeen. Haun osalta odotukset ei ollut kyllä suuret, koska ei olla yksinkertaisesti saatu treenejä kasaan (koetta ennen pääsin sentään kerran vierailemaan vieraaseen ryhmään) ja kertaakaan edes treeneissä ei ole ajettu 300m rataa. Mulla on vielä vähän sellainen ongelma etten tajua liikkua tarpeeksi keskilinjalla.

No Nessa teki ensimmäisellä lähetyksellä hienon tyhjän vasempaan etukulmaan ja oikeasta nousi sitten ukko. Aika sanomattakin on selvää että ensimmäisen 100m matkalla ei ole toista, jos rata on 300m. Tajusin tuon vasta siinä vaiheessa kun oltiin siinä 100m kyltillä ja sitä ennen olin lähetellyt Nessaa vaikka kuinka monesti. Siinähän saattaa sitten käydä niin että kun on +25 lämmintä, että koiraa saattaa jossain kohtaa jo vähän puuskututtaan. jossain 150 kieppeillä alkoi tekemään laatikkoa niin että eteni ehkä noin 30m tai sitten tuli samaa reittiä pois. Meiltä jäi ukko johonkin 170m kohdalle ja viimeinen nousi sitten jostain 250-270m kohdalta. Hausta saatiin 108p ja jätettiin siihen.

Sunnuntaina meillä oli sitten vuorossa jälki. Janan mielentilan parantamiseksi on tehty tosi paljon pallojanoja, jotka selvästi onkin sitä parantanut. Janalla Nessa olisi oikaissut jo aika aikaisin jäljelle, joten janasta 34p. Nessa jäljesti ihan koko jäljen, mutta jätettiin jostain syystä harmittavasti 3 välikeppiä metsään. Nessa yleensä aika varmasti on niitä keppejä nostellut.

Esineruutu on muikkareiden jälkeen sujunut ehkäpä hämmästyttävän hyvin treeneissä. Nessalla ilmeisesti meni sunnuntaina vatsa jostain sekaisin. Kesken jäljen piti kerran kyykistyä, en tiedä mitä sieltä tuli mutta ilmeisesti sitten kuraa, koska esineruudussa piti kahdesti kyykistyä. Yhden esineen Nessa kuitenkin nosti. Koska se maha meni sekaisin, niin ei tehty enää tottista.

Muuten oli kyllä kiva viikonloppu, majoituttiin briard porukalla Lapuan raunioradalle. Hienoja onnistumisiakin briardeissa nähtiin ja briardit voitti joukkuekisan :-).

Vähän treeni kipinää taas tuo viikonloppu nostatti ja syksylle yritetään nyt saada ainakin muutama jälkikoepaikka, agilitykalenteriakin jossain kohtaa vähän vilkaisin.


Ennen kesälomia kävin otattamassa Nessasta MyDogDna testit, lähinnä puhtaasta mielenkiinnosta kantaako se mitään rodulle tyypillisiä tai muille roduille tyypillisiä geenivirheitä. Ja Animagilla oli Heinäkuussa vielä tarjous, että testin saa testikitin hinnalla, ilman käyntimaksua. Nessa on ollut geneettisesti CSNB terve, kun vanhemmat on testattu ja nyt on myös sitten itse testattu.

 Rodulle tyypillisiä geenivirheitä tai kantajuuksia ei löytynyt ja näiden lisäksi oli 6 sivua muista roduista löydettyjä geenivirheitä, joita ei myöskään Nessalta löytynyt.

Nessan pentusuunnitelmia ja uroksia miettiessä itseäni ehkä eniten kiinnosti voiko Nessa jättää muutakuin mustaa. Nessan sisaruksista ainakin 2 on heterotsygootti mustia (ovat saaneet fawnin jälkeläisen) ja yksi homotsygootti. Eli Nessa voi olla kumpi vaan.

Tuloksista selvisi, että Nessa on homotsygootti musta, eli sen mahdolliset jälkeläiset tulevat olemaan mustia, vaikka uros olisi fawn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti