tiistai 7. toukokuuta 2013

Taas näytelmiä ja vähän muutakin :-)

Toissa vkonloppuna lähdettiin Pian ja Pätkiksen seuraksi hyvinkään ryhmänäyttelyyn. Nessa oli val eri/2 Sa Pn2 ja Pätkäkin hienosti sai ensimmäisen sertin valioprojektia varten :-). Hurjasti onnea vielä tätäkin kautta.



Sunnuntaina suunnattiin sitten Lahden KV näyttelyyn, briardit oli vasta viho viimeisenä kehässä, joten kehää sai odotella tovin jos toisenkin. Nessa oli yllätykseksi ainut narttu ja nappasi kolmannen Cacibbinsa. Pessimistin yllätykseksi valittiin vielä Ropiksi ja kehästä saikin juosta sitten suoraan kokoomakehään :D Ryhmistä ei tullut sen kummempaa menestystä :-)
Kuva: Ansu ,ROP Elouche del Pata Viento VSP Woodlooks Just in Time
Vappuna sain kuningasidean ja sain päähäni, että mitä jos ilmoittaisin Zirankin tokomestikseen ja piti ihan lähteä kentälle kokeilemaan osaako tyttö enää mitään. Kaukot, merkin kautta ruutuun ja ohjattu sujuivat ihan hämmästyttävän hyvin, vasen puoli oli edelleen helpompi, mutta sain muutamalla toistolla ohjattua sen oikeallekkin ihan mukavasti :-) Mutta sitten se seuraaminen, köhöm, Zira oli ehkä noin puolikoiran mittaa minun edellä poikittain, niin että melkein kompastuin siihen. Noh, onneksi tokossa on paljon muutakin kuin se seuraaminen ;-). Ziran tekeminen ei sinänsä oikeen koskaan ole ollut mitenkään erityisen nättiä, mutta yrittää kyllä parhaansa, sen minkä pystyy :-).

Nessa keskittyi lähinnä pk-tottikseen, otettiin vähän seuraamista, esteet ja eteenmeno. Ja sai Nessakin tehdä muutaman ruudun, kun se kerran oli valmiina kasattuna :-).

2.5 Startattiinkin sitten auton nokka kohti Turun satamaan ja ajettiin Ruotsin kautta Tanskaan ja Roskildeen, jossa oli 2xKV näyttely. Yli mentiin uudella Viking Grace laivalla.


Nessa oli aika rento matkakumppani :-D










 Ruotsin ja Tanskan välillä on silta (joka oli muuten tosi kallis, 45eur suunta)


 Ja loppu matka ennen Tanskaa tie menee meren alla

Majoituimme perjantaina Taastruppiin, hotellilta oli noin 15min matka näyttelypaikalle. Ihan hotellin vieressä oli puisto ja lampi, joten Nessa pysyi visusti remmissä lammen lähistöllä ;-D




Lammessa oli enemmän sulhassorsia kuin morsiammia :-)



Lauantain näyttelyyn oli ilmoitettu 17 briardia, 8 urorosta ja 9 narttua.
Nessa valittiin parhaaksi nartuksi, sai sen Sertin mitä lähdettiin hakemaan ja myös Cacibin :-) ROP-VSP kehässä tuomari pohti muutaman tovin ja ojensi Rop ruusukkeen urokselle saate sanoin, tänään uros on ROP, mutta tykkään hänestä (Nessasta) tosi paljon :-). Sertin myötä Nessa kuittasi 2 uutta valiotitteliä itselleen, Tanskan ja Pohjoismaiden valio :-) Myös Isak sai urosten sertin ja tuli myöskin Tanskan Valioksi, ei hassumpi päivä siis meillä :-D.

Nessan arvostelu:
Very attractive black female, beautiful type and body proportions. strong femine head, dark eyes, correct mouth, nice topline, good body and bone, very well angulated, correct tail standing and moving, moves free and easy.
Tuomari Erica Bakker-V.D. Woestijne

Illalla lähdettiin käymään Kööpenhaminan Tivolissa ja piipahdettin myös shoppailukadulla :-)











Vähän hurjempi keinu






Sunnuntaina oli myöskin 17 briardia, mutta nartuihin oli tullut muutama koira lisää ja vastaavasti uroksia oli muutama vähemmän. Nessa oli Val eri1/2 Sa ja pn4.

Esa otti kehästä muutaman kuvan Nessasta. Näytin, että ota Nessasta tämmöinen kuva
Siru ja Isak :-)
Mutta tämä oli sitten tulos :-D:

Yksilö arvostelun jälkeen pyysin ottamaan kuvan kun kaikki nartut on kehässä
ja kamerasta löytyi vain tämä kuva :-D


 Ilta vietettiin läheisessä ostoskeskuksessa ja maanantaina ajeltiin takasin Tukholmaan. Matkalla oli aikaa shoppailla ja sen tietenkin käytin hyväksi :D



Tulomatkalla oli sumuisempaa kuin mennessä


Tukholman satamassa
Turussa oltiin sitten tänä aamuna. Laiva jysäytti vähän turhan lujaa laituriin, joten ei päästy muutamaan tuntiin laivasta pois ollenkaan. No mikä siinä meillä ollessa, Viking line tarjosin aamiaisen jumiinjäänneille :-)
Runneltu laituri
Muuten tuossa ihan ääneen mietin, että sen jälkeen kun Nessa siirtyi valioluokkaan. Se on kaikista, paitsi sieltä Latviasta, saanut erin ja Sa:n ja useimmissa vielä sijoittunut pn luokassa. Tänävuonna se on jo ollut 4 kertaa ROP, kerran VSP, kerran PN2 ja kerran PN4, saanut nyt jo 4 Cacibbia (2x Suomi, 1x Viro, 1xTanska). Että voiko sillä luokalla on niin suuri merkitys, vai onko koira vaan oikeasti niin paljon kehittynyt. Omaan silmäänhän se tietenkin on nätti, mutta niin se on ollut ennen valioluokkaakin ;-)
Nord&FI&SE&DK&EECH TLNW-13 BH JK1 TK2 Elouche del Pata Viento
Kaiken misselyn lomassa ollaan keritty tehdä myös muutama jälki ja motivaatio janoja. Vielä olisi muutamat misseilyt ja reissut jäljellä ja yllättävän pian vähän muutakin äksöniä ;-).

1 kommentti:

  1. Pätkä kiittää :P.

    Ja vaikka multa ei mitään kysyttykään niin veikkaan että ERI:t vois vielä johtua luokasta, mutta luokassa sijoittuminen koiran kehittymisestä (jos Pätkä ois valioluokassa, niin yhtä epätodennäköisiä ne ROP:it ois kuin nytkin :P)

    VastaaPoista