perjantai 26. heinäkuuta 2013

Merkintöjä

Jotenkin ei ole ollut ollenkaan inspiraatiota päivittää blogia, mutta omaksi muistiksi on kaiketi kuitenkin laitettava asioita ylös. Treenirintamalla sentään ei ole ollut hiljaiseloa :-)

Jäljellä Nessalla edelleen ollut mielestäni kiva ilme ja niitä on tehty nyt erilaisissa maastoissakin. Piikkeihin tarvitsee lisää itsevarmuutta, väliin tekee mitään ongelmia, väliin joutuu tarkistamaan muutamaankin kertaan, että jatkuuko tosiaan jälki sinne. Mutta muuten kun tämä tatsi pysyisi, niin olisin tyytyväinen :-)

Esineruutuun saisi edelleen olla enemmän esinemotivaatiota, mutta kykenee noutamaan kaikki kolme ennen palkaa. Pitäsi vain viitsiä tehdä ruutuja vähän useemmin.

Haku, vuoden toiset hakutreenit helteessä meni myös huipusti. 3 valmista maalimiestä, 1 tyhjä ja kaikki sujui niikuin kuuluikin :) Vuoden kolmansissa treeneissä sama ilmiö, kolme valmista ja kolme ilmaisua :-)Vau, olisko Nessalla oikeesti loksastanut vihdoin se ilmaisukin paikoilleen. No katsotaan miten jatkuu, mutta tauko tehnyt selkeästi hyvää :-).

Mitään kokeita ei ole nyt tiedossa, odotellaan juoksu alta pois ja katsotaan sitten.

Maanantaina käytii taas pitämässä hauskaa agiepiksissä :-) Osallistuttiin sekä mölli- että kisaavienrataan, molempiin kahdesti.

Möllirata :

Nessa oli niin kierroksilla ettei alkuun oikeen keskinnyt edes hyppäämään kunnolla ja ensimmäisellä mölliratakieroksessa pudotti kakkosesteen riman. Muuten oli mukavan vauhdikas rata.

Poikkeuksellisesti kierros kaksi meni huonommin kun ensimmäinen ja Nessa pudotti 1 ja 2 esteen rimat. Kakkosesteen pudotus saattoi aivan hyvin johtua minun sijoittumisesta mutta syytän kyllä vähän koiraakin hutiloinnista. Ajallisesti kakkos kierros oli myös 6 ja 7 esteen välissä olevan pyörähdyksen vuoksi muutaman sadasosasekunnin hitaampi.


 Kisaavienrata:

Ensimmäisellä kierroksella ei pudonnut yksikään rima :-) Nessalla ei ihan oikeesti ole tapana roiskia rimoja. Mutta kokomusta erilaisen näköinen rengas ei ihan hahmottunut ja ensin juostiin esteestä ohi ja sitten Nessankin lamppu syttyi, että sehän olikin rengas :-D. Kepeillä ensin tuikkasi väärästä välistä, toinen lähetys ja pujottelu sujui jo ihan mukavalla vauhdilla :-). Tämäkin rata oli kivan vauhdikas.

Kakkoskierros meni tälläkin radalla huonommin kun ensimmäinen, renkaalla ei mitään ongelmaa, mutta kepeillä olikin sitten jo enemmän vauhtia kuin taitoa ja tehtiin ne kolmeen kertaan. Ensimmäisellä tuikkasi taas väärästä välistä, lähetys kakkosella varasti toisekseviimesestä välistä ja kolmannella yrittämällä pujoteltiin kunnolla. Lopussa lakkasin taas sitten vielä ohjaamisen ja nro16 esteen rima tippui ja nro 18 taisi jäädä hyppäämättä kokonaan. Mutta joka tapauksessa oli kivaa sekä koiralla, että ohjaajalla :-).

Muuton kotona on taas tehty pihatöitä :-D. On tehty parkkipaikan ja nurmikon väliin muuria, asennettu liuskekiveä, istutettu puita ja puskia ja vielä on suunnitelmissa rakentaa ainakin yksi kukkapenkki, laatoittaa etupihaa ja ostaa lisää kukkia ja puskia :-). "Kohtuullisen" paljon saa käytettyä rahaa pieneekin pihaan :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti